keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Avaus kirjoitus Terhi 10

Että mikäkö vanhoissa laitteissa on niin hienoa? Ennen laitteet ja koneet tehtiin tarpeeseen ja niiden suunnittelussa pidettiin käyttötarkoitus kirkkaana mielessä. Voipi sitä nykyäänkin toki näin toimia.
Nyt kun talvella 2010 sähkökatkot vaivaavat keski-Suomea, eikä vikoja pääse korjaaman, kun on niin paljon pehmeää lunta jossa ei voi liikkua edes moottorikelkalla. Tämäpä tässä särähti korvaani, eikös moottorikelkka ole tehty nimenomaisesti lumessa liikkumiseen, ainakin alun pitäen lienee näin ollut.
Onko joku mennyt metsään vai nimenomaisesti ollut sinne menemättä, jos ei nykyään ole saatavilla kelkkaa, jolla voisi liikkua maastossa lumessa kuin lumessa. Nykyään on kyllä kelkkoja kaikilla herkuilla, ne eivät vain tahdo kulkea vaikeassa maastossa kaikkine herkkuineen. Sepä lienee nykypäivän laitteissa ongelma kun valikoima on näennäisesti laaja, mutta aika samanlaisia samoine ominaisuuksineen esim. kelkat tuntuvat olevan.
Nyt sitten siirrytään joustavasti aiheeseen.
Tuli tässä taannoin hankittua kunnon kelkka, joka on taatusti suunniteltu tiettyyn käyttötarkoitukseen, eikä siihen mitään turhaa painolastia oli laitettu. Pieni, perheautossa kuljetettava, yhden miehen sekä nykyään myös naisen nosteltavissa, hiljainen, vähän kuluttava ja hyvin lumessa kulkeva Terhi 10.
Tämmöisiä kun joku uskaltaisi vielä tehdä niin pääsis sähkömiehet linjoille lumessa kuin lumessa.
Lisää hyvää taustatietoa kyseisestä kelkasta löytyy hyvin esim.http://www.veteraanikelkat.net/KuukaudenKelkkaTerhi.htm

Kunnonkelkasta löytyy tietoa Tekniikan maailman numerossa 8/1973 sivulla 84 sekä numerossa 5/1974 sivulat 54 alkaen tietoa Terhistä ja muista hyvistä kelkoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti